Niin kun jo joskus aikaisemmin totesinkin, on se vaan niin totta, että joskus on hyvä lähteä pois niistä omista ympyröistä, jotta tajuaa, miten hyvin kaikki kotona onkaan. On ne omat ihmiset, jotka tuntee sut. Uudet tuttavuudet ja ystävät on aina toki ihania, mutta välillä sitä kaipaa vaan ihan tuhottoman paljon sitä kotimaista iltateeseuraa.
Väitän, että osa syynä on kieli(muuri). Englanniks toki pystyy ilmasemaan itseään melko luonnollisesti, mutta kieli on myös tässä vaiheessa sidottu jo aika pitkälti ihmisiin. Olisi outoa puhua yhtäkkiä englantia niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa on tottunut puhumaan ruotsiksi. Ja se tunne, kun ei vaan saa sanottua ihan kaikkea mitä haluis, turhauttaa välillä ihan suunnattomasti. En haluis luovuttaakaan kielen suhteen, mutta välillä mietin, millasen kuvan sitä itsestään antaa, kun vieraalla kielellä yrittää parhaansa mukaan kommunikoida, mutta samalla tuntee, ettei pysty itsestään ihan kaikkea antamaan. Arkihöpöttelyt ja mitäteittänään hommat menee jo hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun haluais tehdä kavereista ystäviä, on yllättävän vaikea ilmaista itseään.
Tähän hetkeen onkin ihanin ja helpottavin tieto se, että Lilli tulee tänne ihan muutaman yön päästä. Ja yks lettipää heti sen jälkeen. Tulee kyllä vierailut enemmän, kun täydelliseen hetkeen.
Huomennahan on taas jo varmasti ihan eri fiilis ja koti-ikävä lähinnä naurattaa. Mutta tällaista tänään.
Hyvää isänpäivää Kauppakadulle <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti